maanantai 18. joulukuuta 2017

Purjehtimaan Adrianmerelle?

Että lähtisitkö lokakuussa purjehtimaan Adrianmerelle? Tällaisen kysymyksen kuulin viime kesänä, ja vastasin ihan suoralta kädeltä että tottakai - ilman muuta!

En ollut eläissäni koskaan edes ollut aikaisemmin purjeveneessä ikinä, mutta nyt kun yhdessä veneessä oli pikkuisen miehistöpulaa, niin minullekin tarjoutui mahdollisuus päästä mukaan porukkaan.

Kesä 2017 oli siis kolea ja sateinen. Mutta vaikka ei olisi ollutkaan, joillakin aktiivisilla purjehtijoilla on silti ollut tapana lähteä jatkamaan purjehduskautta vielä lokakuussa Välimerelle. Siellä on silloin vielä ihan mukavan lämmintä, vaikka Suomessa purjehduskelit ovat jo siihen mennessä ohi.

Loppukesä menikin sitten matkaa suunnitellessa. Mitä Välimerellä tarvitaan syksyllä? Mitä veneessä tarvitaan? Mitä veneeseen kannattaa ottaa, ja mitä sinne ei mahdu?

Melko välttämättömiä varusteita tällaiseen reissuun on mm. seuraavat varusteet:

- passi ja/tai henkilökortti
- rahat ja matkavahvistus
- T-paitoja ja pikeepaitoja
- alushousuja
- noin yhdet (urheilu)sukat
- uimapuku tai simmarit
- shortsit - ehkä kahdet, jopa kolmet
- auringolta suojaava päähine
- collegepusero tai vastaava (illat ja yöt yllättävän kylmät!)
- villatakki, fleece yms (sama syy - viileät/kylmät illat)
- tuulipusakka
- purjehduskengät tai vastaavat
- lenkkarit, jos aikoo patikoida maissa
- kylpypyyhe kannella viihtyville
- aurinkovoiteet riittävillä kertoimilla
- aurinkolasit putoamisen estävällä narulla
- hammasharja- ja tahna
- pieni taskulamppu
- henkilökohtaiset lääkkeet
- muistiinpanovälineet
- pehmeä kassi em. varusteita varten
- 12V laturit puhelimeen yms. laitteisiin

Mahdollisia muita lisävarusteita:

- rantasandaalit
- pyykkipoikia
- terävä keittiöveitsi ruuan laittoon
- pelejä
- kamera
- lehtiä tai kirjoja
- ruisleipää, HK:n sinistä, suodatinkahvia

Kaikkia näitä ei saa turvatarkastuksen läpi lentokoneeseen, joten osa varusteista jää paikan päältä hankittavaksi. Ensimmäisenä päivänä perille päästyä oli muutenkin tarkoitus varustaa vene, eli ostaa eväät yms. Merelle lähdettäisiin vasta seuraavana aamuna. Ensimmäisen päivän ohjelmaan kuuluisi myös veneeseen tutustuminen vuokraamon edustajan ohjauksessa.

Entä mitä ei kannata ottaa veneeseen?

- maailman suurinta matkalaukkua (ei mahdu mihinkään kaappiin veneessä)
- kovapohjaisia tai korkeakorkoisia kenkiä
- arvokoruja tai arvokasta kelloa
- iltapukua
- makuupussia

Lisäksi, kun itse en tiennyt veneilystä enkä veneilyn säännöistä yhtään mitään, niin piti vähän alkaa itse opiskellen harjoittelemaan edes tärkeimpiä sanoja ja sääntöjä. Uida sentään osasin, joten sekin hyvä taito, jos sattuisi veneestä putoamaan... :-)

Tänä vuonna matkan määränpäänä oli Kroatian Dubrovnik. Venekuntaan tuli kuuluman useita eri veneitä, meidän veneeksi tuli Sun Odyssey 419 -tyypin vene, joka on 12-metrinen ja 6-8 hengen miehistölle tarkoitettu. Meitä oli matkaan lähdössä vain 4 henkilöä, joten tilaa veneessä tulisi olemaan reilusti. Veneen tarkemmat tiedot löytyy tästä linkistä:

http://client2.sednasystem.com/boat/boatdisp.asp?id_boat=31393

Ja tässä vene valokuvattuna (siinä vaiheessa kun paikalle pääsin):



Vene oli lisäksi aivan uusi, vasta tänä kesänä vesille laskettu. Joten hyvältä vaikutti kaikki, myös matkan määränpää, joka kartalta katsottuna näytti tältä (punainen nasta kartalla on Dubrovnikin lentokentän kohdalla):



Kroatian rannikon läheisyydessä on paljon pikkusaaria, johon massaturistit harvoin poikkeavat. Niihin kyllä pääsee lossilla ja autolla myös, mutta silloin on lossin aikataulujen vankina. Mutta kun käy omalla (siis vuokratulla) veneellä saarilla, silloin voi liikkua ihan omaan tahtiin, ja rantautua melkein minne haluaa... Joten tulossa oleva viikon mittainen purjehdusreissu vaikutti kerrassaan mahtavalta tilaisuudelta.

Joten ei muuta kuin matkaan! Matka alkoi lentäen Helsingistä Dubrovnikiin 7.10.2017. Tämä oli samalla myös ensimmäinen matkani Kroatiaan, jossa en ollut koskaan aikaisemmin vielä käynytkään. Kavereilta olin kyllä kuullut juttuja kauniista maisemista yms.

(tarina jatkuu...)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti