lauantai 11. huhtikuuta 2020

Itä-Uudenmaan kierros suljetulla Uudellamaalla

Motissa ollaan. Ekan kerran elämässäni ja koronaviruksesta johtuen on tilanne, jolloin kotona pitää pysyä, ja Uudeltamaalta ulos ei ole asiaa ollenkaan, ellei sitten ole niin hyvä syy, että pääsisi poliisin tarkastuspisteeltä läpi.

Nyt kun kaikkien pitäisi pysyä kotona, niin jostain syystä retkipaikat ja ulkoilmakohteet ovat melkoisen ylikansoitettuja. Pääkaupunkiseudulla esim. Sipoon korvessa, Espoon Nuuksiossa tai Vantaan kuusijärvellä on vaikea löytää parkkipaikkaa, koska vierailijoita on niin paljon.

Sama meininki näyttää olevan muuallakin. Tänään ajateltiin käydä jossain vähän kauempana, ja syystä, että ollaan muiden jaloista poissa, mutta ainakin Askolan hiidenkirnuilla väkeä oli aivan liikaa, ja parkkipaikkaa oli vaikeaa löytää sieltäkään. Vaikka paikka on kaukana kaikesta, ja ekan kerran siellä, kun kävin, en nähnyt yhtään ihmistä missään ja olin paikalla aivan yksin.

Mutta nyt tokalla kerta ja virusvaarasta huolimatta väkeä oli kuin pipoa. Jatkuvasti piti väistellä muita. Joten jos Askolan hiidenkirnut muuten on ehdottomasti käymisen arvoinen paikka, niin nyt virusvaaran aikana sitä ei juuri nyt uskalla suositella, koska tungos oli aivan valtavaa siellä myös.







Askolasta matka jatkui Ruotsinpyhtäälle Kukuljärven laavulle ja luontopolulle - taaskin toiveissa päästä muiden retkeilijöiden jaloista pois. Nyt tällä kertaa onnistuttiin - ainakin jossain määrin. Laavulla kylläkin oli väkeä, mutta omalla hiiligrillillä saatiin grillailtua vähän syrjässä olevilla rantakallioilla aivan omassa rauhassa ja todella kauniissa maisemissa. Myös sää suosi ja aurinko paistoi.

Laavulta noin kilometrin päässä on Brannin luola, käytiin siellä myös. Se ei ollut kallioluola, vaan isojen kivien väliin muodostunut kolmion mallinen tila, jossa jonkun perimätiedon mukaan olisi joskus 1900-luvun alussa asunut Jaakko Brandt -niminen henkilö, josta siis luolalle nimitys "Brannin luola".










Brannin luolan suuaukko, josta kumartumalla mahtuu hyvin sisään.

Päivän päätteeksi vielä nopea visiitti Ruotsinpyhtään toisessa nähtävyyskohteesta Strömforsin ruukissa. Se oli autio ja hiljainen.







Mukavaa on aina vähän reissatakin kotona istumisen vastapainoksi, ja nähtävästi moni muukin ajattelee Uudellamaalla juuri samalla tavalla. Ja siksi ulkoilmakohteissa ja muissa retkeilypaikoissa näyttää olevan melkoinen tungos.