torstai 4. elokuuta 2016

Päivä 5, TV-torni ja opastettu metrokierros

Moskovan matka jatkuu, vuorossa viides päivä. Valittiin TV-tornissa käyntiin puolipilvinen päivä syystä, että tornista saisi hyvät valokuvat joka suuntaan, eikä aurinko tai sade haittaisi. En tiedä menikö valinta nappiin, ehkä kirkas aurinkoinenkin päivä olisi ollut ihan hyvä valinta myöskin, ja auringosta huolimatta.

Asukasmäärältään Euroopan suurimmassa kaupungissa Moskovassa sijaitsee myöskin Euroopan korkein rakennelma, eli Ostankinon televisiotorni. Tornilla on korkeutta yhteensä 540 metriä, mutta näköalatasanne on "vain" 337 metrin korkeudessa. Mahtuisi sen näköalatasanteen alle kuitenkin mm. Eiffel-torni kokonaisuudessaan ihan hyvin. Eiffelissä korkeutta on yht. 324 metriä, ja ylin eli kolmas näköalatasanne on Eiffelissä 275 metrin korkeudessa.

Yksi tapa ja mielestäni helpoin tapa saapua julkisella liikenteellä Ostankinon tornille on esim. se, että saapuu ensin metrolla VDNH:n metroasemalle (oranssi linja nro 6), ja metroasemalta eteenpäin voi jatkaa matkaa maisemajunalla Ostankinon tornille. Toinen vaihtoehto on ajaa metrolla linjaa 9 (harmaa linja) Timiryazevskayan asemalle, siellä on maisemajunan toinen päätepiste. Mutta VDNH:n asemalta tai sen lähettyviltä pääsee myös tavallisella raitiovaunulla TV-tornille.

TV-tornin turvajärjestelyt ovat ihan omaa luokkaansa. Eli passit pitää ottaa mukaan - muuten torniin ei pääse. Ja ne passit syynätään monessa paikassa moneen kertaan, ja vielä paljon tarkemmin mitä esim. raja-asemilla tapahtuu. Eli kun saapuu TV-tornin ison puistoalueen sisäänkäynnille, siinä olevalla kopilla voi ostaa torniin kierroksen.

Opastus torniin pääsystä on hyvä ja selkeä - mutta kävelyä tulee aika
paljon, eli tornille pääsyä ei ole ainakaan metrolla saapuville tehty
mitenkään "helpoimmalla tavalla".
Esim. vesipulloa tai mitään muutakaan nestemäistä ei saa mukaansa torniin.
Tornin juurella turvatarkastukseen piti saapua yksitellen, eli esim.paris-
kunnasta toinen jää odottelemaan oven ulkopuolelle kunnes kutsutaan sisään.

Ylhäällä tornissa odottivat aseistetut vartijat.

Kierrokset alkavat aina tasatunnein - ja ne voivat olla loppuunmyyty, jolloin voi varata oman torni-kierroksen ihan vaikka seuraavalle päivällekin. Varaustilanteen näkee kopin seinällä koko ajan ja reaaliajassa (lippujahan myydään koko ajan ja usealla rinnakkaisella kassalla yhtä aikaa).

Vapaiden lippujen lukumäärä päivittyy koko ajan, me käytiin itse klo 12:00
alkavalla kierroksella. Maksimimäärä mitä torniin otetaan kerrallaan ihmisiä
lienee ilmeisestikin 88 kpl (siis jos 22:00 alkavaan kierrokseen ei olisi myyty
vielä yhtään lippua).
TV-torniin tutustuminen on siis aina järjestetty kierros, joka kestää puolisen tuntia. Kierroksen päätteeksi pitää lähteä pois tornista - tai siirtyä tornin ravintolaan. Opas puhuu pelkkää venäjää, eli jos edes yhtään osaa ja ymmärtää venäjää, niin tästä kierroksesta saa paljon enemmän irti.

Mutta toki venäjän kieltä osaamattomallekin kokemus on huikea, eli suosittelen tämän kohteen sisällyttämistä matkasuunnitelmiin - siitäkin huolimatta, että sisäänpääsy oli kallis - ylivoimaisesti kaiken kallein mitä itse maksoin Moskovassa sisäänpääsystä minnekään, eli 980 ruplaa - joka tämän päivän vaihtokurssilla 1 euro = 70 ruplaa teki noin 14 euroa per henkilö. Eli ei liene kovin suuri raha suomalaisen kukkarossa, tai matkan budjetissa yleensäkään?

2 aikuisen pääsylippu torniin maksettu.
Sitten ei muuta kuin kuuntelemaan mitä opas kertoo - hän siis hyvin ystävällisesti ja reippaasti puhui koko puolituntisen, ja kertoi mitä missäkin näkyy ja vähän historia ja taustatietojakin niistä taloista tms. mitä oli näkyvissä juuri silloin. Ja jos ei osaa kieltä aina voi nauttia maisemista, kas näin:

Tornin juurella maisemajunan rata ylittää junaradan.
Muulla konstilla junaradasta yli ei kait pääsekään?
(paitsi jos on autolla liikkeellä)

Moskovaa tornista länteen/lounaaseen päin katsottuna.

Moskovan kansainvälinen bisneskeskus.

VDNH:n aluetta.

Tornissa lattiassa olevien lasien läpi näkyy tornin juureen.

VDNH:n näyttelyaluetta. Raketin juuressa ihmisiä näkyy pieninä pisteinä
(eli raketti itse on tosi iso - katso edellinen postaus "päivä 4" ja VDNH:n
aluetta kolmanneksi viimisin kuva - siinä sama raketti vierestä katsottuna).

Kremlin kirkon tornit keskellä kuvassa.

Tornia sisältä.

Kierroksen opas päättämässä kierrosta ja kiittää yleisöä.
Sitten otettiin samalle päivälle vielä opastettu metrokierros Moscow Free tourin järjestämiä kävelykierroksia siis tämäkin. Moskovan metron punainen linja nro1 avattiin siis 15.5.1935 ja se lienee Pietarin metron ohella yksi maailman kauneimpia? Mitään kauneuskisoja eri maiden tai kaupunkien metroista ei varmaankaan ole koskaan järjestetty, mutta jos muita mittareita katsotaan, niin vanhin metro on Lontoossa (avattiin 1863), pisimmät reitit ovat Shangain metrossa ja eniten matkustajia liikkuu Pekingin metrossa. Eniten metroasemia on puolestaan New Yorkissa.

Moskovan metro laajenee koko ajan ja uusimmat metroasemat eivät ole kovinkaan kummoisia, eli ei niissä ole mielestäni mitään katsomisen arvoista. Mutta jos löytää ne vanhat ja niin ne - ja varsinkin upeimmat niistä ovat tosi kauniita. Eikä näiden kauniiden asemien etsiskelyyn kannata eikä tarvitse omaa aikaansa tuhlata, ne löytyy nopeasti ja näppärästi, jos lähtee opastetulle kierrokselle. Samalla kuulee metrosta ja metroasemista paljon muutakin tarinaa, mm. että miten ne ovat aikojen saatossa muuttuneet. Metrohan siis avautui Stalinin kaudella, ja joillakin asemilla oli mm. Täpatsaita ja/tai mosaiikkeja. Sittemmin ne on viety pois, ja jopa mosaiikkikuviot on tehty uudelleen ja niin, ettei niissä enää Stalinin kasvoja näy... Oppailla oli valokuvia, että miltä metroasemilla näytti ennen, ja miltä näytti nyt (jälkimmäisen toki näki itsekin ja omin silmin).

Omasta mielestäni kaikkein kaunein asema oli punaisen linjan Komsomolskayan asema. Toinen Moskovan metrolle erikoinen juttu oli se, että siellä ei näkynyt graffitteja. Eikä häiriökäyttäytymistä. Eikä mainoksia. Tässä kuvia metrokierrokselta: