keskiviikko 23. tammikuuta 2019

Tehokas päivä Torontossa

Ensimmäisen lomapäivän aikana olimme ajaneet autolla New Yorkin JFK:n lentokentältä Woodstock monumentin kautta Watkins Glenin puistolle, sieltä Niagaran putouksille ja saavuimme illalla 510 ajetun mailin jälkeen (510 mailia = 816 km) Torontoon. Tällaisen ajomatkan pystyy Google mapsin karttaohjelman mukaan teoreettisesti ajamaan 9h 19min ajolla, mutta kaikkine pysähdyksineen matkassa kului ainakin meiltä yli 12 tuntia, kun välillä kierreltiin myös maaseudun pikkuteillä. Tässä ensimmäisen päivän ajoreitti vielä karttakuvana:


Automatkan pääasiallisin syy oli nähdä Niagaran putoukset ja USA:n maaseutua, mutta idea jalostui lopulta niin, että miksei samalla ajettaisi Torontoon asti, ja yövyttäisi siellä? Jolloin matkaa voisi jatkaa järven ympäri toista kautta takaisin. Jos olisimme yöpyneet jo Niagaran putouksilla, sitten oltaisiin jouduttu palailemaan ainakin osittain samoja teitä takaisin New Yorkiin, mutta ottamalla myös Toronto mukaan matkaohjelmaan nähtiin samalla kertaa USA:n suurin kaupunki New York ja Kanadan suurin kaupunki Toronto.

Koska viikon mittaisen lomareissun pääasiallinen kohde oli New York, niin ajankäyttö oli jaettu niin, että auton ratista maisemien vaihtumista katsottiin yhteensä 2 ajopäivää, joiden välissä oli 2 yötä ja 1 päivä Torontossa. Loppuosa lomasta eli 4 päivää kuluisi New Yorkissa. Minusta tämä jakosuhde juuri näin vaikutti vallan onnistuneelta. Yksikin tehokas päivä Torontossa riittää niin, että siinä ajassa ehtii nähdä aika hyvin ne paikat, mitä Torontossa on - ja mitä "Official Toronto City Passilla" pääsee erittäin edullisesti katsomaan, jos ostaa ja ottaa ko. passin kännykkäänsä jo etukäteen ja ennen matkaa. City passin saa tästä linkistä:

https://www.citypass.com/toronto

Kahden yön ja yhden päivän pysähdys Torontoon myös mukavasti katkaisi autossa istumisen, sillä yhden päivän liikkuminen Torontossa sujui niin, että majapaikkamme, joka Torontossa oli Bremner boulevard 55 - siis aivan urheiluhallin eli Scotia Bank areenan kulmalla ja noin 500 metrin kävelymatkan päässä CN tornilta, niin täältä otimme taksin 6km päässä olevalle Casa Loma -linnalle, ja kävelimme sieltä takaisin. Kaikkialle kaupunkiin näkyvä CN torni toimi mahtavana maamerkkinä, joten eksymisen vaaraakaan ei kaupungilla kulkiessamme ollut. Ja kun kävelimme kaupungin halki lähes viivasuoraa linjaa pitkin (ainut pieni sivuttaiskoukkaus oli kaupungintalon luona oleville Toronto -kirjaimille), niin aika hyvin lyhyessäkin ajassa ehti kaupungin keskustaa katselemaan. Lisäksi meille sattui aurinkoinen talvipäivä, eli keli oli mitä parhain. Tämä mahdollisti huikeat näkymät CN tornista.

Jos haluaa lukea mitä kaikkea ja miten Torontossa voi tehdä, ja kuinka paljon Toronton visiitille pitäisi aikaa varata, niin siihen hyvänä apuna ovat mm. seuraavat matkapäivitykset näissä blogeissa - en siis ala toistamaan tässä nyt kaikkea sitä samaa, mitä Torontosta on kirjoitettu jo aikaisemmin muissa matkablogeissa:

https://www.lily.fi/blogit/blurred-esquisse/toronto-yhdessa-paivassa

Taivaisiin kasvanut Toronto

http://www.curiousfeet.com/2017/09/torontossa-riittaa-tekemista-noin.html

Mutta palataanpa sitten takaisin meidän matkaamme, jonka ensimmäinen kohde oli Pohjois-Amerikan ainoa linna - Casa Loma. Se olikin upea paikka, ja ehdottomasti käynnin arvoinen.








Casa Lomasta matka jatkuin 1,7 kilometriä kävellen Royal Ontario -museoon, josta itselleni päällimmäisenä jäi mieleen laaja kokoelma dinosaurusten luurankoja. Poikettiin tänne, koska tämä kuului yhtenä ilmaisena kohteena Toronto passiin, mutta jos vielä uudestaan käyn Torontossa joskus, niin jätän tämän kohteen kyllä kokonaan väliin. Toki joku historiasta innostunut saisi tässä museossa varmasti kulumaan päivän taikka parikin, mutta kun samoja antiikin Kiinan ja Egyptin patsaita on muissakin kaupungeissa museot täynnä, niin yhden ainoan Toronto -päivän viettäminen tässä museossa ei ole ehkä kaikkein viisain juttu.

Tässä kuvassa kolme dinosaurusta. :-)

Toronton Royal Ontario -museosta kävelymatka jatkui Victoria -yliopiston pihojen läpi oikaisten Toronton kaupungintalolle, jonka edessä on turistien suosimat Toronto -kirjaimet, jotka tietysti valokuvaajille ovat yksi "must kohde".




Kaupungintalolta eli TORONTO -kirjaimilta matkamme jatkui maanalaiseen PATH -verkostoon. Torontossa ei ainakaan talvisin näy kadulla kovinkaan paljon jalankulkijoita, eikä ihme, sillä kaupungin alla kulkee lähes koko kaupungin alueella lähes loputtomalta tuntuva kävelykäytävien eli polkujen verkosto, jonka varrella on kaikenlaisia pikkukauppoja ja ruokapaikkoja. Siellä ne jalankulkijat olivat ja se olikin tungokseen asti täynnä ihmisiä. Aivan huikeaa! Siis jos tämä sama käytäväsysteemi samassa laajuudessaan tuotaisiin vaikkapa Helsinkiin, niin maan alla pääsisi ei pelkästään Forumista Rautatieasemalle, vaan sen lisäksi jatkuvasti haarautuvia ja loputtomalta tuntuvia käytäviä pitkin voisi kävellä myös Ruoholahteen (ja mahdollisesti sieltä vielä Lauttasaareen), tai Töölöön, Kallioon ja vaikka Pasilaan saakka.










 Aikamme maanalaisissa labyrinteissa seikkailtuamme nousimme maanpinnalle lähellä rautatieasemaa, josta jatkettiin maanpinnalla kävellen kohti CN Toweria. On se vaan valtavan korkea torni, josta jo alemmalta näköalatasanteelta (Toronto City passilla ei päässyt sen korkeammalle) avautui aivan huikeat näkymät, ja pilvenpiirtäjiä kohosi horisonttiin asti, niin pitkälle kuin silmä näki. Tämä sama asia oli toki huomattu automatkallakin jo. Kun ajaa Niagaran putouksilta Toronton keskustaan, niin paikannimet vaan vaihtuivat, mutta kaupunkimaisema ei hetkeksikään loppunut. Helsingin alueella vastaavanlaista tiivistä asutusta on oikeastaan vain Kehä-1:n sisäpuolella, sillä Kehä 1:n ulkopuolella asutukseen alkaa jo ilmestyä selviä vihreitä aukkoja sinne tänne. Mutta Kanada oli tiiviin kaupunkimaisesti rakennettu Torontosta pitkin järven rantaa aina Niagaran putouksille asti. Siis yli sata kilometriä pelkkää yhtenäistä asutusta. Tässä se sama CN tornista katsottuna:









Aivan CN Towerin juurella on Ripleys Aquarium, jonka sisäänpääsy sisältyy Toronto passiin, ja joka on myös ehdottomasti käynnin arvoinen. Itselleni päällimmäisenä mieleen jäivät isot hait ja veden alla kulkevat tunnelit, jossa saattoi seisoa liukuhihnalla, aivan kuin matkalaukut lentoasemilla. Tunnelien katon läpi saattoi katsoa kaloja ja oli siellä pari kilpikonnaakin.








Akvaarion jälkeen oli vuorossa lounastauko, jonka jälkeen illalla odotti vielä jääkiekkomatsi Scotia Bank Areenalla, jossa paikallinen Toronto Maple Leafs (vahvistuksena Kasperi Kapanen) kohtasi Colorado Avalanchen (vahvistuksena Mikko Karjalainen). Peli oli varmuudella yksi parhaista, mitä olen koskaan missään ollut seuraamassa. Siis taitavaa peliä, jossa oli yllättäviä ja nopeita käänteitä.

Ekassa erässä ei tapahtunut vielä oikein mitään, sillä molemmat joukkueet vaikuttivat varsin tasaväkisiltä. Mutta sitten toisen erän alussa kotijoukkue Toronto Maple Leafs nousi ensin 2-0 johtoon, ja tunnelma hallissa nousi kattoon, sillä halli oli lähes viimeistä penkkiä myöten aivan loppuun myyty. Kotijoukkueen voitto näytti tässä vaiheessa jo aivan varmalta, mutta sitten vierasjoukkue Coloradosta alkoi tehdä maaleja tiuhaan tahtiin niin, että lopputulos kolmannen erän jälkeen kääntyikin lopulta kotijoukkueen tappioksi 3-6. Harvoin tulee missään NHL-tason ottelussa näin paljon maaleja.







Lätkämatkan jälkeen käveltiin noin 100 metriä takaisin majapaikkaamme, joka ei ollut tällä kertaa hotelli, vaan huoneisto, jonka 48:n kerroksen ikkunoista ja parvekkeelta avautui aivan mahtava maisema Ontario -järvelle ja järven saarella olevalle lentokentälle, joten "kotiparvekkeelta" saattoi katsella myös lentokoneiden jatkuvia nousuja ja laskeutumisia. Siis jotain pieniä matkustajakoneita saarelle laskeutui, vaikka ei tämä kenttä toki Toronton päälentokenttä olekaan. Voisin jopa suositella tätä huoneistoa, jonka voi varata esim. Booking.comin kautta, jos laittaa hakusanoiksi"Condo with unparalled lakefront views Toronto", tai jotain sinne päin. Tässä myös suora linkki varaussivuille, linkki toimii ainakin tällä hetkellä:

Condo-with-unparalleled-lakefront-views

Asunnon omistaa nuorehko kiinalaisnainen (asuu vakituisesti Torontossa, mutta osaa englannin lisäksi puhua myös kiinan kieltä). Hän oli erittäin avulias ja erittäin hyvä tietolähde, jos haluaa ennen matkaansa kysyä mitä tahansa Torontosta, niin vastauksina tuli hyvää informaatiota ja hyviä nettilinkkejä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti