torstai 29. marraskuuta 2018

Kööpenhamina - kaunis mutta kallis

Kesti yli 47 vuotta, ennen kuin vasta nyt kävin ekan kerran Köpenhaminassa. Tanskassa on toki autolla lomailtu ennenkin, mutta Tanska on ollut silloin vain läpikulkumaa, eikä Köpenhaminan kaupunkiin ole matkalla poikettu. Mutta olisi ehkä kannattanut käydä jo aiemminkin. Kaupunki oli rento ja rohkea, ihan niin kuin virallinen kaupungin slogan Vantaalla nykyisin.

Ja kyllä Kööpenhaminassa oli myös "hinnat kohdillaan", sekin täytyy myöntää, vaikka ensin luulin että se on omassa kaveripiirissäni vain turhaa valitusta, kun monet kavereista matkustavat useimmiten esim. Pattayalle, ja ovat siten tottuneet lomallaan halpoihin hintoihin.

Kööpenhaminassa on siis vähän kalliimpaa kuin esim. Helsingissä ja Tukholmassa, siis ainakin jos haluaa ruokailla ravintoloissa ja käydä turistien suosimissa paikoissa. Lähikaupassa eroa Suomen hintoihin ei huomaa. Ja jos ulkona haluaa syödä, menu sisältää yleensä aina jotain jokaisen kukkarolle sopivaa. Tai oikeastaan asia menee myös niin, että kun huomaa ruokamenuun hintojen olevan aikamoiset, niin siinä jo melkein ylivarovaisena yrittää etsiä loppupäästä listaa jotain edullisempaa... Jolloin selviää käytännössä ihan Helsingin hinnoilla.

Koska ekaa kertaa kaupunkiin mennessä meillä ei ollut mitään käsitystä missä mitäkin oli, päätimme  osallistua ainakin Hop-on-hop-off bussin kyytiin. Siinähän näkee kolmella eri reitillä kaupungin kokonaan nopeasti, ja samalla kuulee mitä missäkin on. Toinen ohjattu kierros oli pubikierros, joka olikin enempi kuin hintansa väärti, sillä muuten näitä paikkoja ei olisi löydetty, ja jos olisikin löydetty, olisi omin päin mennessä jouduttu maksamaan sisäänpääsy ja normaalihinnat.

Nyt osana pubikierrosta saatiin aina kävellä sisäänpääsyssä olevan jonon ohi, ja saatiin tervetulomaistiaisina joka paikassa ilmaiset shotit, ja "Linnanmäki-ranneketta" näyttämällä saatiin lisäksi alennuksia normaalihinnoista. Koska tämä ranteeseen kiinnitettävä ranneke on ymmärtääkseni aina sama, silloin pubikierrokselle kannattaa osallistua jo ekana iltana, koska sama ranneke varmaan käy ja tuottaa alennukset vielä seuraavinakin iltoina? Ja jos ei ranneke myöhemmin enää toimisikaan, sitten ainoa vahinko on kai se, että silloin joutuukin maksamaan omista juomistaan ihan normaalit listahinnat. Eipä kai siinä muuta silloin häviä? Pubikierroksen voi tilata tästä linkistä (hinta 17,95€ per henkilö - tilanne marraskuu 2018):

www.getyourguide.fi - pubikierros Köpenhaminassa

Meillä oli siis käytössämme yksi viikonloppu niin, että lähdimme matkaan perjantai-iltana työpäivän jälkeen, yövyimme perillä 2 yötä, ja sitten taas sunnuntaiksi takaisin, jotta ehtii maanantaina normaalisti töihin.

Kööpenhaminaan on aina saatavilla edullisia lentolippuja, meillä edestakainen lentolippu maksoi 150,90€ euroa per 2 henkilöä. Tämä oli edullista. Ja edullinen oli myös Köpenhaminan lentoasemalla tarjolla ollut kaupungin kartta, joka ei maksanut mitään. Siihen se edullisuus sitten loppuikin.

Nimittäin hotelli maksoi 2 yötä ja 2 henkilöä yhteensä 244,65 euroa - eikä kyseessä ollut varmasti enempää kuin 2-tähden hotelli, joka oli selvästi vaatimattomampi kuin Cumulus tai Sokos-hotellit Suomessa. Tämän hotellin, eli hotelli Copenhagenin huoneet muistittivat lähinnä opiskelija-asuntoloita, ja sellaisia ne ehkä lienevät alun perin olleetkin? Plussaa hotellille antaisin kuitenkin kävelyetäisyydestä (alle 2 km) Tivoliin, ja erittäin mukavasta henkilökunnasta ja hyvästä aamupalasta, jolla jaksoi pitkään iltapäivään, ja joka ei hävinnyt yhtään Cumuluksen tai Sokos-hotellien aamupaloille. Aamupalat sisältyivät huoneen hintaan.


Hotel Copenhagen. Ainakin hotellin nimi oli helppo muistaa.



Hotelli sijaitsi "ihan normaalilla" asuinalueella, hiljaisen kadun varressa, joten nukkuminen sujui hyvin.

Kastrupin lentokenttä sijaitsee suhteellisen lähellä kaupunkia (matkaa keskustaan noin 15 km), ja sieltä on helppo lähteä liikkeelle metrolla, junalla tai taksilla. Itse valitsimme metron, joka oli meille siitä kätevä, että metrolla pääsimme yhdellä vaihdolla suoraan omalle hotellille (perillä noin 400m kävelymatka Islands Bryggen asemalta hotelli Copenhageniin), ja kun vietiin tavarat hotelliin, samalla lipulla saatiin jatkaa vielä keskikaupungille, sillä metrolippu oli voimassa 2 tuntia. Metromatka kesti noin 30 minuuttia. Linjan vaihto sujui Christianshavnin metroasemalla helposti, sillä junat kulkevat samoja raiteita ihan niin kuin Helsingin metro, jossa toinen haara idässä päättyy Mellunmäkeen ja toinen Vuosaareen. Jos käy Itä-Keskuksessa vaihtamassa junaa, niin sen kun vaan odottelee siinä samalla laiturilla. Juuri samoin sujui linjan vaihto Kööpenhaminan Christianshavnissa.

Ekana iltana kaupungilla kävelimme Nyhavnissa, joka olikin iltavalaistuksessaan aika kaunis, ja jonne pääsi nopeasti Kongens Nytorvin metroasemalta.

Nyhavnin lähistöllä on ravintola Vita, joka on suhteellisen kodikas vanha rakennus, jossa on pieniä sokkeloita vaikka kuinka paljon. Ruokailijoita oli ainakin perjantai-iltana koko ravintola täynnä, mutta onneksi pöytä kahdelle kuitenkin löytyi jonottamatta, joten illallistettiin sitten siinä. Ravintola löytyi Tripadvisor suositusten perusteella, ja uskallan suositella tätä samaa paikkaa muillekin. Pari olutta, kana-ateria ja snitzel-pihvi (olivat muuten tosi isoja annoksia!) maksoi yhteensä 475 DKK eli noin 64 euroa. Aiemmin samana iltana oltiin Vantaan lentokentällä konetta odotellessa syöty vain pienet kolmiovoileivät parilla oluella. Hintaa näillekin tuli 32,40€ eli aika hyvät hinnat on myös Helsingin lentoasemalla. Silti kauppa käy, ja kaikki kahvilat ovat täynnä niin, että vapaita istumapaikkoja joutuu joskus odottamaan.

Mutta palataanpa Kööpenhaminaan. Iltapalan jälkeen käveltiin pitkin Strögetiä Tivoliin. Ströget on siis Euroopan pisin kävelykatu, joka on 1,1 km pituinen ja se ulottuu Raatihuoneentorilta Kongens Nytorv-aukiolle, Ströget on myös yksi Euroopan vanhimmista kävelykaduista. Ja oli se sekin vaan hieno iltavalaistuksessaan, jossa vielä myöhään illallakin ihmisiä oli ihan tungokseksi asti.

Tungosta kävelykadulla. Jos poikkeaa minne tahansa sivukaduille, siellä
ei ollut ihmisiä juuri ollenkaan.


Jos oli Ströget hieno, niin vielä hienompi oli Tivoli, jonne nimenomaan kannattaa mennä silloin, kun se on iltavalaistu, ja se myös kannattaa jättää illan viimeiseksi käyntikohteeksi niin, että sieltä ei enää tarvitse kiirehtiä minnekään muualle. Köpenhaminan Tivoli on maailman toiseksi vanhin huvipuisto, ja näyttää todella kauniilta. Hyviä valokuvia saa aina ja joka paikassa - ihan sama minne suuntaan katsoo. Tässä muutamat otokset oman kävelyreittimme varrelta. Valokuvaamisen ja kahviloiden lisäksi paljon muuta tekemistä Tivolissa ei välttämättä ole, jos pikkulapsille tarkoitettu karuselli ei kiinnosta, tai jos täyden kiepin tekevään vuoristorataan (vai mikä lienee?) ei uskalla mennä... Mutta erittäin upea kokemus tämä oli näinkin, siis kahvikupposen ääressä ja kameraa käyttäen...












Perjantai-ilta päättyi Tivoliin, josta kävellen hotellille, ja sitten taas aamupalan kautta hop-on-hop-off bussiajeluille, jossa ajelimme läpi kaikki 3 reittiä.

Yksi reiteistä (punainen) käy myös pienen merenneidon patsaalla, joka on kaukana kaikesta muusta, ja jonne asti omasta mielestäni ei kannata kävellä. Bussi kuitenkin pysähtyy siksi aikaa, että kaikki ehtivät ottamaan hyvin valokuvia. Täytyyhän tuo pieni patsas nähdä, jos kerran Kööpenhaminaan asti on tultu.



Tässä vielä muutama muukin kuva kiertoajelubussista otettuna:










Kiertoajelun päätteeksi tehtiin historia-kierros Carlsbergin kaljatehtaalle, joka on yksi vihreän reitin pysäkeistä. Kierroksella oli hyvä opas, ja oli ihan mielenkiintoista tutustua omistajasuvun vaiheisiin, heidän asuintaloonsa ja 1800-luvun oluen tuotantoon. Nyt vanha tehdas on enää museo, ja maailman neljänneksi suurin olutpanimo Carlsberg on siirtänyt tuotantonsa uudempiin tiloihin. Mutta tässä kuvia vanhalta tehtaalta, jossa sielläkin vielä yhdessä nurkassa kyllä toimii pieni näytösluontoinen olutpanimo, jonka yläkerrassa on kahvila. Kahvilassa voi nauttia kierroksen pääsylippuun sisältyvät ilmaiset näyteoluet.








Oluttehtaalta jatkettiin ruokailemaan (iltapäivä oli jo pitkällä), ja tällä kertaa ravintolavalinta oli(taaskin Tripadvisor -suositusten perusteella) ravintola Nova. Ravintolan lähistöllä on Kööpenhaminan pyöreä torni, mutta sinne saapuessamme "myöhästyttiin", sillä iltapäivä oli jo alkanut pimentyä, ja näköalat yli kaupungin olisivat varmasti olleet upeat, jos olisi ehditty torniin vielä päivän valon aikaan. Mutta ei näkymät pimeydessäkään huonot olleet, ja pyöreä torni itsessään on näkemisen arvoinen. Huipulle menee siis pitkä spiraalikäytävä, rappuset on vasta ihan tornin yläpäässä.








Toinen päivä (siis lauantai) päättyi pubikierrokseen, jota jo aivan alussa kehuinkin. Tässä vielä muutama kuva sieltäkin. Ensimmäisessä kuvassa vasemmalla punaisessa takissaan kierroksemme opas "Hose", joka oli kotoisin Espanjan Baskimaalta Bilbaon kaupungista, ja joka nyt asui Ruotsin Malmössä, josta käsin hän käy Köpenhaminassa töissä. Todella mahtava ja huumorintajuinen kaveri, joka kuvassa jakaa joka pubissa kierrokselle osallistujille tarjolla olleita ilmaisia maistiais-shotteja.






Ja tässä vielä me kierroksen lopussa.

Entä mitä jäi tällä kertaa näkemättä? Church of Our Saviour -kirkko, ja sen torni, jossa näkyi mustanaan ihmisiä, ja sieltä olisi varmasti ollut huikeat näköalat yli kaupungin. Siellä ei siis ehditty käymään tällä kertaa. Ei myöskään käyty kävelemässä Christianin vapaakaupungissa, mutta nähtiin se kyllä ihan hyvin kiertoajelubussin ikkunoista. En osaa sanoa olisiko hippi-tunnelman ja mietojen huumeiden käytön ja kaupan aistinut vielä paremmin, jos oltaisiin lähdetty paikan päälle ihan kävelemään? Christian siis omasta mielestään ei kuulu EU:hun, eikä siellä saa käyttää kovia huumeita, mutta mietojen huumeiden kauppa on täysin avointa, eikä siihen poliisi puutu.

Mitä sitten maksaa yhden viikonlopun "halpamatka" Kööpenhaminaan? Kyllä se jotain maksaa, vaikka lentoliput ja hotellin yrittäisikin katsoa ns. "halvimmasta päästä", tässä lopuksi meidän reissun kulut tällä kertaa. Listalla pitäisi olla aivan kaikki, aina matkamuisto-ostoksista alkaen. Matkamuistoja tuli tältä reissulta yksi kappale, ja se oli Strögetiltä ostettu jääkaappimagneetti, joka maksoi 2,76 euroa. :-)

2 henkilöä ja 2 yötä Kööpenhaminassa 23.11.2018 -> 25.11.2018 kustannukset:

Lentoliput 150,90
Hotelli Copenhagen 2 vrk / 2 hlö (sis aamiaiset) 1790 DKK 244,65
Hki Lentoasemalla Care Torista  1 olut + 1 kolmiovoileipä + 1 shampanja pieni 32,60
Metrolilput lentoasemalta 72 DKK 9,84
Restaurant Vita 475 DKK 64,91
Restaurant Nova 342 DKK 46,73
Carlsberg historia-kierros 320 DKK 43,73
Vohvelit Rajissimo 100 DKK 13,66
Rundetårn, á 25 DKK = 50 DKK 6,83
Kaurakeksejä lähikaupasta 9,95 DKK 1,36
2x kahvit McDonaldsilla 34 DKK 4,65
Junaliput Carlsbergilta keskustaan 24 DKK 3,28
2 cocktail juomaa Francis Pony ravintolassa 10,93
Jääkaappimagneetti Strögetiltä  2,76
Hopp-on-hop-off 2 aikuista, kaikki reitit = 378 51,66
Pubikierros lauantaina klo 20:30 alkaen, kesto 4h 35,88
Tivoli pe-la open 11-24:00, liput 120 DKK = 17€ 32,65
Yht: 757,02
Per hlö 378,51

Vielä edullisempaa olisi tietysti ollut, jos ei oltaisi poistuttu hotellista minnekään, tai oltaisiin vaan kävelty pitkin katuja ja syöty McDonaldsilla. Mutta sellaisessa lomailussa ei olisi paljon järkeä, tässä esimerkissä nyt yritettiin nähdä mahdollisimman paljon mahdollisimman kuuluisia paikkoja, ja se maksoi sitten sen verran mitä maksoi. Myös hyvää paikallista ruokaa pyrittiin maistamaan, ja siinä onnistuttiin ihan hyvin, eli TripAdvisor neuvot olivat ihan hyviä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti